| |
|
Tervetuloa kotisivuilleni.
Taustatietoja allekirjoittaneesta löydät
täältä.
Vuonna 1989 löysin sattumalta Oulusta Kempeleen kirjastosta erään sukuselvityksen.
Sukunimien joukossa oli myös oma sukunimeni (Kotisaari) ja kun tiesin nimen olevan
harvinainen (nykyisin Kotisaaria on 136),
niin uskoin teoksessa olevien henkilöiden olevan sukulaisiani. Muutama
sukulainen sieltä löytyikin ja
siitä alkoi oma kiinnostukseni sukuani kohtaan. Erityisesti äitini
puoleinen suku on aina kiinnostanut ulkonäön ja luonteenpiirteiden vuoksi.
Usein minulta kysytään, että olenko suomalainen ja olenko siitä aivan varma.
Kyllä olen suomalainen ja sen vahvistaa myös sukututkimukseni.
Sukujutut ohjelmassani on tällä hetkellä n. 270.000 henkilön tiedot. 100 vuoden tietosuojan vuoksi jää paljon tietoa odottamaan julkaisua.
Sivuillani voit
tutustua henkilötietoihin joista osan olen tarkistanut henkilökohtaisesti, mutta
suurin osa on muiden tutkijoiden keräämää tietoa,
joten täyttä vastuuta tietojen aitoudesta tai oikeellisuudesta en voi ottaa.
Sukua
-linkin takana olevat lähtöhenkilöt ovat suoria esi-isiäni.
Linkeissä
on mm. sukuseurat joihin kuulun, sekä lisäksi muutamia tärkeitä
sukututkimuslinkkejä.
Tiedoissa voi olla virheitä, ja puutteita on paljon, siispä pyydänkin että
ottaisit yhteyttä sähköpostini kautta, mikäli haluat oikaista/täydentää tietoja.
Sähköpostini on:
ea.kotisaari(at)gmail.com.
Voit käyttää tietoja omissa tutkimuksissasi,
mutta pyytäisin sinua
mainitsemaan tämän sivun osoitteen lähdetiedoissasi.
"Kuut
kuluvi, vuodet vierii, vaihtuu sukupolvein sarjat" (Eino Leino),
eli aina kun tulee päivitettäviä tietoja tutkimukseeni lisään ja korjaan niitä
myös näille sivuille.
Sukua linkin taulut olen tallentanut
Sukujutut -ohjelmalla.
|